Hallitus

Koskisen hallituksen tehtävät ja vastuut määräytyvät osakeyhtiölain sekä muun soveltuvan lainsäädännön perusteella.

Yhtiön hallituksella on yleistoimivalta kaikissa niissä asioissa, joita ei lain tai yhtiön yhtiöjärjestyksen nojalla ole määrätty muiden toimielinten päätettäväksi tai tehtäväksi. Yhtiön hallituksen yleisenä tehtävänä on huolehtia Koskisen hallinnosta ja sen toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Hallituksen tulee toimia kaikissa tilanteissa Koskisen edun mukaisesti.

Hallituksella on toimintaansa varten laadittu työjärjestys, joka määrittelee hallituksen ja sen puheenjohtajan tehtävät. Hallitus kokoontuu etukäteen sovitun aikataulun mukaisesti normaalisti 8–12 kertaa vuodessa ja pitää tarvittaessa ylimääräisiä kokouksia. Hallitus arvioi toimintaansa ja työskentelytapojaan kerran vuodessa.

Yhtiökokous valitsee Koskisen hallitukseen yhtiöjärjestyksen mukaan vähintään kolme (3) ja enintään yhdeksän (9) jäsentä.

Kokoonpano

Pekka Kuusniemi

Hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2023
Henkilöstövaliokunnan puheenjohtaja vuodesta 2025
s. 1968. Kauppatieteiden maisteri

Päätoimi: toimitusjohtaja, VAK-konserni vuodesta 2025

Hanna Maria Sievinen

Hallituksen jäsen vuodesta 2015
Hallituksen varapuheenjohtaja vuodesta 2024
Tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja vuodesta 2023
s. 1972, kauppatieteiden tohtori (KTT)

Päätoimi: hallitusammattilainen, itsenäinen neuvonantaja

Carita Himberg

Hallituksen jäsen vuodesta 2025
Henkilöstövaliokunnan jäsen vuodesta 2025
s. 1972, DI (Puunjalostustekniikka), MBA

Päätoimi: Metso Oyj henkilöstöjohtaja vuodesta 2020

Karri Koskela

Hallituksen jäsen vuodesta 2025
Tarkastusvaliokunnan jäsen vuodesta 2025
s. 1973, insinööri(AMK)

Päätoimi: Wihuri Packaging toimitusjohtaja vuodesta 2020

Hanna Masala

Hallituksen jäsen vuodesta 2023
Tarkastusvaliokunnan jäsen vuodesta 2023
s. 1976, kauppatieteiden maisteri (KTM)

Päätoimi: Sitowise Group Oyj:n talousjohtaja vuodesta 2022

Kalle Reponen

Hallituksen jäsen vuodesta 2014
Henkilöstövaliokunnan jäsen vuodesta 2025
s. 1965, kauppatieteiden maisteri (KTM)

Päätoimi: hallitusammattilainen


Valiokunnat

Tarkastusvaliokunta

Koskisen Oyj:n hallitus on perustanut tarkastusvaliokunnan, jonka vastuulla on varmistaa asianmukaisen hallintotavan järjestäminen, valvonta ja riskienhallinta osakeyhtiölain mukaisesti sekä vapauttaa Koskisen hallituksen aika strategisiin asioihin toimittamalla hallitukselle neljännesvuosiraportit kyseisistä asioista. Tarkastusvaliokuntaan kuuluu 3–5 hallituksen jäsentä, mukaan lukien puheenjohtaja, jotka hallitus valitsee keskuudestaan varsinaisen yhtiökokouksen jälkeen. Tarkastusvaliokunnan jäsenten toimikausi on yksi vuosi. Enemmistön tarkastusvaliokunnan jäsenistä on oltava riippumattomia yhtiöstä, ja vähintään yhden tarkastusvaliokunnan jäsenen on oltava riippumaton yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista.

Tarkastusvaliokunnan jäsenet kuluvalla toimikaudella ovat Hanna Sievinen (pj), Karri Koskela ja Hanna Masala.

OSZAR »